Lähellä sinun untasi. Kotimaiset vuodevaatteet virkistäviin uniin.

Kotimaisen unen vinkit tyynyn valintaan – Ergonominen tyyny

Me ihmiset haluamme panostaa sängyn ja patjan valintaan, sillä me tarvitsemme lepoa ja unta joka ikinen yö ja sehän olisi älyttömän hölmöä laiminlyödä omaa hyvinvointia ja hyviä yöunia huonolla vuoteella. Eikö vain? Samaan aikaan tyynyn valinta jää vähemmälle huomiolle – – moni nappaa tyynyn kaupanhyllyltä siihen juurikaan perehtymättä, jolloin tyyny saattaa olla vääränlainen nukkujalleen.

Tyynyn valinta on tärkeää, sillä vääränlainen tyyny tuhoaa nukkujan yöunet heräilyyn ja voi vaikuttaa terveyteen esimerkiksi niska-hartia-alueen särkynä tai selkäkipuna. Älä siis tingi myöskään tyynystä, sillä siihen joka ilta kuitenkin painat pääsi.

Tyynyssä, niin kuin monessa muussakin asiassa hinta ja laatu kulkevat usein käsi kädessä. Sijoittaessasi muutaman euron harvemmin saat pitkäaikaista ja laadukasta tyynyä. Laadukkaan ja hyvän tyynyn saa useimmiten 20-55 eurolla ja tyynyä pystyy yleensä huoltamaan pesemällä, pöyhimisellä sekä tuulettamalla. Hyvän tyynyn tunnistaa koskemalla sekä tuntemalla laadukkaan pintamateriaalin, eläväisen täytteen sekä täytteen tasaisuuden. Tyynyä ostaessa pakkaus kertoo jo paljon. Laadukas tyyny on pakkauksessa, sisältää tuoteselosteen ja ominaisuudet.

Oikeanlainen tyyny tukee niskaa niin, että kaularanka on luonnollisessa asennossa eli suoraan rintarangan jatkeena. Tällöin keho pysyy rentoutuneena. Lue Univision vinkit tyynyn valintaan.  

Ergonominen tyyny

Tyynyn valinta

Tyynyä hankkiessa tutki ja vertaile tyynyjen erilaisia ominaisuuksia, jotta löydät sinulle täydellisen, ergonomisen tyynyn. Saatat yllättyä siitä, kuinka erilaisia tyynyjä onkaan olemassa. Jos et löydä omaasi tai et ole varma, kysy apua myyjältä tai fysioterapeutilta. Voit myös kokeilla tyynyn valinta- työkaluamme tästä. Tyynyn valinnassa tulee huomioida seuraavat asiat:

Ergonominen tyynyt

Nukkuma-asento: Kyljellään nukkujan tulee valita itselleen keskikorkea tai korkea tyyny, koska se tuo tilaa niskan ja hartian väliin sekä rinta pysyy avoimena. Jos nukkumisessa käsi hakeutuu tyynyn alle tueksi, se on merkki siitä, että nukkujalla on liian matala tyyny. Selin nukkujalle suositellaan matalaa tyynyä, jotta pää saa oikeanlaisen tuen ja leuka ei nouse liikaa kaulakuoppaa kohti. Vatsallaan nukkumista ei suositella, sillä vatsallaan nukkuessa niska on epäluonnollisessa asennossa, joka aiheuttaa niska- ja pääkipuja, jos vatsallaan nukkuminen on kuitenkin ainoa miellyttävin asento mielestäsi, tyynyn tulisi olla matala

Ruumiinrakenne: Tyynyn sopivaan kokoon vaikuttavat ihmisen oma ruumiinrakenne eli pituus, paino sekä hartioiden leveys. Harteikas nukkuja tarvitsee korkeahkon tyynyn, kun taas siro nukkuja tarvitsee matalahkon.

Patjan pehmeys: Yksinkertaisesti sanottuna, pehmeällä patjalla nukkuessa nukkujan hartiat painuvat syvemmälle vuoteeseen, jolloin matalampi tyyny riittää.

Miltä kuulostaisi ergonominen tyyny?

Ergonominen muotoiltu tyyny auttaa nukkujaan monenlaisissa vaivoissa. Ergonomisesti muotoiltu tyyny estää nukkujan lihasjännitystä tukemalla hänen niskaa sekä antamalla päälle luonnollisen asennon. Ergonomisessa tyynyä hankkiessa tyynyn tulee olla hieman korkeampi niskan kuin pään alla. Tavallinen tyyny voi nostaa pään liian ylös, kun taas liian matala tyyny ei välttämättä tue juurikaan.  

Meiltä löydät kotimaiset ja ergonomiset tyynyt.

Copyright © 2020 Univisio Oy